"Olenko antautunut vai pelkästään julistanut tulitauon"

- Palavereissa kuultua

​​

​

Toipuminen edellyttää antautumista. Palavereissa kuulemme usein, että antautuminen toipumiselle ei ole jostakin luopumista vaan jollekin avautumista - avaudumme ottamaan vastaan askeleet ja toveriseuran avun. Askeleet kaksi ja kolme merkitsevät monille meistä sitä, että emme ryhdy tähän yksin, pelkästään oman järkeilymme varassa. Alamme päästää ihmisiä lähellemme ja tämän prosessin aikana saatamme tulla avoimemmiksi ja haavoittuvaisimmiksi. Alamme uskoa ja tuntea että emme ole yksin.

​

Mutta voimme rohkeasti kysyä; olemmeko luovuttamassa vai pidämmekö hengähdystauon? Kuinka usein olemme sanoneet itsellemme tai joillekin toisille: "Tämä kerta tulee olemaan erilainen, voit luottaa minuun. Aion lopettaa ja aion todella muuttua."

​

Toistuvasti retkahtaneet addiktit näyttävät lyödyiltä ja tuntevat syyllisyyttä jokaisen takaiskun jälkeen. Mutta ovatko he kuitenkaan täysin valmiita? Addiktit ja alkoholistit menevät katkolle tai hoitolaitoksiin ja samaistuvat epätoivoisimpiin addikteihin. Nämä ovat saattaneet raitistua kerran. Ehkä he kuvittelevat saaneensa otteen elämästään. Mutta pohjalle joutuneet addiktit eivät järkyty huomatessaan joutuessaan näin kauas tavoitteestaan. Nämä ovat niitä, jotka ovat jääneet ilman pelastusta aiemminkin. Katkolla potilaat tunnustavat, että he eivät todella tiedä, pysyvätkö he raittina ja rehellisinä silloin kun katkon ovet avataan ja julma maailma vetää puoleensa. Tämä on epätoivoa. Miksi nämä ihmiset eivät tajua? Ehkä he eivät todella pysty ymmärtämään voimattomuutta. 75%:n panostus toipumiseen ei takaa raittiutta tai tuskin edes 75%:n osuutta hyödyistä.

​

Terapeutti ja kirjailija M. Scott Peck on sanonut, että ellei lopettaminen tunnu hankalalta, emme ymmärrä tuskan syvyyttä: luovuttaminen on laajimmassa merkityksessään eräs kivuliaimmista ihmisen kokemuksista.

​

Askeltyöskentelyssä paljastuu rajoitteitamme ja eteen tulee uusia haasteita jotka koettelevat meitä. Pitäisikö näistä selvitä? Voimme aina viivytellä. Jotkut meistä tuudittautuvat uusiin houkutuksiin jotka ruokkivat pakkomielteistä luonteenlaatuamme. Vaihtoehtoiset addiktiot eivät ole yllätyksiä toveriseurassamme.

​

• Olenko täysin valmis, voinko myöntää että tarvitsen apua?

• Onko jossain ainakin yksi toveri jonka seurassa voin olla haavoittuva - joku jolle voin antautua ja päästää irti täysin.

• Ensimmäisessä askeleessa tunnustan tosiasian että riippuvuuteeni ei ole lääkettä. Luovuttamisessa ei koskaan voi olla rajoitteita. Olenko luovuttanut täysin vai olenko vain julistanut tulitauon?