Liisa tulee tienristeykseen, jossa hänen edessään on kaksi polkua. Kumpikin johtaa eteenpäin mutta vastakkaisiin suuntiin. Liisa kohtaa Irvikissan ja kysyy tältä: ”Mitä tietä minun tulee kulkea?”

Irvikissa vastaa: ”Se riippuu siitä minne sinä tahdot kulkea. Ellet tiedä, minne tahdot kulkea, sittenhän on samantekevää, mitä tietä kuljet.”

- "Liisa ihmemaassa" - Lewis Carroll

​

​

Tavanomainen ajattelu ei rohkaise toimimaan kuten Liisa. Emme voi saavuttaa mitään ellei meillä ole suunnitelmaa jota voisimme noudattaa. Entä mitä epätavallinen ajattelu voisi meille opettaa? Irvikissaa ei tunnu kiinnostavan Liisan päätöksen seuraukset. Kaikki päätöksemme eivät ole luonteeltaan “joko - tai” tyyppisiä päätöksiä. Kun emme tiedä mihin suuntaan meidän tulisi elämässämme kääntyä, ahdistus saattaa lamaannuttaa meidät: "Eroanko työstäni vai jäänkö siihen, lopetanko tämän ihmissuhteen vai yritänkö vielä jatkaa?"

​

Viisaan tulisi kysyä oikeita kysymyksiä. Irvikissan lailla kysymme itseltämme: “Mitä oikein haluan?” Mikäli meillä on selkeä päämäärä, suunnan pitäisi olla itsestään selvä. Joskus, Liisan lailla, emme tiedä mitä oikein tahdomme. Usein ainoa väärä päätös on olla päättämättä mitään. Odottamalla seuraavaan päivään olemme vain päivän vanhempia mutta emme ole yhtään lähempänä ratkaisua. Todennäköisesti kumpikaan tie ei vie autuuteen eikä toisaalta korjaamattomiin vahinkoihin. Kaikilla päätöksillä on odottamattomia seurauksia. Suuntaaminen kumpaan tahansa reittiin tuo ennustamattomia vastoinkäymisiä tai mahdollisuuksia. Se, kuinka suhtaudumme noihin vastoinkäymisiin tai mahdollisuuksiin, on ratkaisevaa. Harkitsemattomat päätökset eivät ehkä auta meitä, mutta monia päätöksiä on usein tehtävä ilman riittävää tietoa - kulloisenkin hetken mukaisen parhaan arvion on riitettävä.

​

• Seisonko päätöksieni takana vai kyseenalaistanko kaiken mitä teen?

• Epäilenkö valintojani vääriksi, erityisesti silloin kun en pysty ennakoimaan lopputulosta?