"Uskon,että me itse olemme vastuullisia valinnoistamme ja että meidän on hyväksyttävä kaikki seuraukset teoistamme, siitä mitä sanomme ja ajatuksistamme, läpi koko elämän"

- Elisabeth Kubler-Ross (1926-2004) 

​

​

Mitä jos perinteisiimme kuuluisi "henkilökohtainen vastuu on perinteidemme henkinen perusta...." Ei vähentääksemme sitä nöyryydestä muistuttavaa nimettömyys perinteen arvoa, vaan että myös henkilökohtainen vastuu on henkinen periaate, joka kulkee mukana, läpi koko toipumisen. Jokainen askel on harjoitus vastuun ottamisesta. Ensimmäisessä askeleessa me lakkaamme syyttämästä muita ja lopetamme selittelyn. Myöntäessämme, että emme kyenneet hallitsemaan päihteiden käyttöämme, otimme siitä henkilökohtaisen vastuun. 

​

Tämä teema jatkuu läpi 12 askeleen ohjelman ja rohkaisee meitä ottamaan vastuun itsestämme ja suhteestamme muihin ihmisiin. Kun kuka tahansa, missä tahansa on valmis pyytämään apua, emme omahyväisesti toivo, että joku muu auttaisi, vaan päinvastoin, me laitamme vielä kärsivän tarpeet omiemme edelle. Oman tahdon väärinkäytön vastakohta ei ole passiivisuus vaan henkilökohtainen vastuu. Vastuun ottaminen ei ole oman erinomaisuutemme esittelemistä, vaan enemmänkin merkki henkisestä kypsyydestä. Ylläoleva otsikko voisi olla mantra elämisestä ohjelman mukaan ja siihen voisi viitata jokaisen askeleen kohdalla. Jopa kolmannen askeleen kohdalla. Uskovaisimmatkin meistä valitsevat itse uuden asenteen, joka voi mahdollistaa muutoksen. He eivät voi siirtää kaikkea vastuuta ohjaavalle voimalle. 

​

Perinteiden johtoajatuksena on luottamus ja kysymys on omasta asenteestamme. Tietenkin nöyryys, yhtenäisyys ja palvelu ovat tuolin muita jalkoja, joilla yhteisömme tulevaisuus lepää. Mutta kuinka voimme olla ylpeitä henkisestä kasvustamme, jos emme ota siitä vastuuta. 

​

• Uskonko että vastuun ottaminen on ainoa tie vapauteen.