"Olemme oppineet hyväksymään että emme ehkä koskaan todella tiedä. Kun kysymme, huomaamme että vastauksia ei ehkä olekaan. Kun huudamme epäilyksemme maailmankaikkeudelle, saatamme kohdata sellaisen hiljaisuuden jota emme osaa tulkita."

- Waiting: A Nonbeliever's Higher Power - Marya Hornbacher (s. 1974) 

​

​

Tieto ei ole aina valtaa. Sekopäät, sodanlietsojat ja uskonnolliset fanaatikot, he kaikki väittävät tietävänsä. He tietävät oman paikkansa, he tietävät mikä on parasta heille ja kaikille muille ja he tietävät mikä on jumalan tahto, tai sen tahto miksi he innoittajaansa ikinä kutsuvatkaan. Emme ole todella oikeasti tiedä.

​

Kolmas askel saa meidät sanomaan: "Selvä, mutta ei toimi minulle. Mitäs nyt?" Olemme haavoittuvia. Ei meiltä kysytä ymmärrämmekö sen seurauksia että päätämme luovuttaa tahtomme ja määritellen, emme koskaan todella tiedä - me vain luovutamme. Mutta tiedämme toki vaihtoehdon tälle Kolmannen Askeleen päätökselle. Tiedämme hinnan, jonka joudumme maksamaan eräänlaista korostettua itsevarmuutta, ylikompensaatiota. Äärimmilleen vietynä tämä korostaminen saattaa näyttää kuin leikkisimme jumalaa. 

​

Pitkäaikainen jäsen voi sanoa: "Palavereissa kuulemamme neuvot ovat ilmaisia mutta ainoa neuvo josta joudumme maksamaan, on se, josta kieltäydymme". "Annan sinulle neuvon" tarkoittaa oikeastaan "Tämä on auttanut minua". Kukaan meistä ei ole opettaja. Meillä on kokemusta, mutta eli ottaa elämä vastaan sellaisenaan. Tähän halukkuuteen saattaa sisältyä näennäisesti järjettömiä ja epätodennäköisiä ohjeita, aivan kuin sellainen vaate jota ystävämme meille suosittelee, mutta valintatilanteeseen. Yksinkertainen nöyryys, eli olla halukas epäilemään ja myöntämään että emme todella tiedä, voi olla yhtä tärkeää kuin kaikki se tahdonvoima minkä vain suinkin saamme. 

​

• Olenko oivaltanut että Kolmannen Askeleen ydin on tämän idean ymmärtämisessä? 

• Eikö vastauksien vaatiminen ole kuin halua elää elämääni vain omilla ehdoillani? 

• Voinko luopua tarpeestani tehdä kaiken ainoastaan omalla tavallani?